Monipuolinen työ ja uuden oppiminen innostivat isännöitsijäksi

Monipuolinen työ ja uuden oppiminen innostivat isännöitsijäksi

Granlund Isännöinnissä työskentelevät Veera Hannula ja Teemu Karhapää suosittelevat isännöitsijän ammattia, jos monipuolinen työ ja uusien asioiden oppiminen kiinnostavat.

Melkein jokainen taloyhtiön asukas on ollut tekemisissä isännöitsijän kanssa. Harva kuitenkaan tietää, mitä kaikkea talon asioista huolehtivan kiinteistöalan ammattilaisen työhön kuuluu.

Isännöitsijä Veera Hannula vertaa työtään taitavaan jonglööriin, joka pitää yhtä aikaa ilmassa lukemattoman määrän palloja. ”Joka hetki pitää osata laskea, mikä palloista tulee ensimmäisenä alas ja ottaa siitä koppi. Isännöitsijän työ edellyttää järjestelykykyä ja itseohjautuvuutta. Asioita viedään eteenpäin, vaikka kukaan ei ole selän takana käskemässä.”

Veeran mielestä oleellista on pystyä keskittymään oleelliseen ja hahmottamaan asioille tärkeysjärjestys. Asukastiedotteen laatiminen kiireettömästä asiasta saa väistyä, jos myrsky on repinyt peltikaton rullalle ja paikalle on hälytettävä korjaajat.

”Yksikään päivä ei ole samanlainen”

Veera opiskeli taloushallintoa ja päätyi sattumalta kiinteistösihteeriksi isännöintitoimistoon työharjoittelun kautta. Parin vuoden jälkeen hän kouluttautui isännöitsijäksi ja on nyt hoitanut taloyhtiöiden asioita useita vuosia.

”Huomasin, että ala sopii minulle hyvin, sillä numeroiden pyörittämisen ohella työssä saa olla tekemisissä erilaisten ihmisten ja asioiden kanssa. Yksikään työpäivä ei ole samanlainen.”

Veeran kollega Teemu Karhapää työskenteli aiemmin turvallisuus- ja kiinteistöalalla ja siirtyi kolme vuotta sitten isännöitsijän tehtäviin. Hän ei ole katunut valintaansa. ”Tässä työssä kiehtoo asioiden eteenpäin vieminen ja erilaisten ongelmatilanteiden selvittäminen. Isännöitsijän on oltava sosiaalinen, määrätietoinen ja ahkera.”

Teemulle parhaita hetkiä työssä on, kun jokin mutkikas hanke saadaan onnistuneesti maaliin. Hyvä esimerkki on erään taloyhtiön vastikään valmistunut parveke- ja julkisivuremontti, jossa aikatauluista ja työn laadusta jouduttiin vääntämään kättä urakoitsijan kanssa. ”Taloyhtiön edustajana isännöitsijä on paljon vartija, sillä kyse on ihmisten kodeista ja perheille arvokkaasta omaisuudesta.”

Isännöitsijä kohtaa työssään elämän koko kirjon. Teemu kertoo, että saman päivän aikana hän saattaa joutua tilamaan suruliputuksen johonkin taloyhtiöön, kun taas toisesta soittaa iloinen asukas ja pyytää lisäämään talon kirjoihin juuri syntyneen tyttärensä.

Isännöitsijän on hallittava perusasiat rakennustekniikasta ja taloushallinnosta, mutta esimerkiksi teknisissä asioissa hänellä on apunaan laaja asiantuntijaverkosto. Tiimityötä voisi verrata orkesteriin, jossa isännöitsijä toimii kapellimestarina.

Oman osaamisen kehittäminen tärkeää

Veerasta ja Teemusta tuli toukokuussa granlundilaisia, kun Talohallinta muuttui yrityskaupan myötä Granlund Isännöinniksi. ”Granlundilla on mahdollisuus kehittää alaa ja esimerkiksi lähteä digitalisoimaan palveluja, joihin pienillä toimijoilla ei ole samalla lailla valmiuksia. Asiakkaamme voivat nyt hyötyä myös laajasta asiantuntemuksesta, jota Granlundista löytyy”, Veera sanoo.

Veera myös arvostaa työpaikkaa, jossa on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja kehittää koko ajan osaamistaan. Hän opiskelee parhaillaan työn ohessa isännöinnin erikoisammattitutkintoa.

Isännöitsijän työ on myös turvallinen ammatinvalinta tulevaisuuden kannalta. Tehtaan voi siirtää Suomesta, mutta kiinteistöt pysyvät täällä, ja osaavien ammattilaisten on pidettävä niistä hyvää huolta.